Refluksia ja muuta

Eilen illalla Adamilla tuli todistetuksi, ettei refluksi ole tosiaan vielä kadonnut minnekkään, sillä poika oksensi ruoan samantien lautaselleen kauhean yökkäilyn jälkeen. Viimeksi Adam oksensi ruokansa joskus Ahjossa asuessamme, mutta sen jälkeen ei ole mitään ollut..Paitsi tietenkin muita reflukstautiin liittyviä oireita. Päädyimme esikoiseni kanssa siihen, että keiton voi jättää syömättä, ja poikkeuksellisesti saa syödä leivän, jonka hän sitten söikin mielellään. Listaan tähän nyt sitten vaikka omaksi ilokseni Adamin tilanteen ennen ja nyt:

Adam 0-6kk: Maitoa juo hyvin, mutta pulauttelee kunnolla kaiken ulos lähes joka syöttökerralla röyhtäyttämisestä huolimatta. Neuvolassa todettiin kyseessä olevan refluxtauti. Annettu pieniä määriä maitoa kerrallaan. Ei allergiaa, Kiinteät aloitettu 3kk iässä pienillä maisteluilla (maissisoseella). Aluksi sujui ihan ok, mutta muutaman syötön jälkeen yökkäilee soseitakin. 6kk iässä Syö jo muitakin soseita ja itsetehtyjä ruoka-ja hedelmäsoseita, mutta huonolla ruokahalulla.

Adam 7kk-2v: Ruokailu jatkunut samaan malliin n. vuoden ikään asti, kunnes aloitettiin muidenkin ruokien antaminen. Poika alkoi syömään paremmin 1-2vuoden iässä, mutta edelleen syötiin vain pieniä määriä todella varovasti. 2-vuotiaana oksentelu paheni. Oksensi/yökkäili usein ruokansa samantien. Ei sietänyt hedelmiä, kanaa, kasviksia, puuroa, eikä oikeastaan monia muitakaan ruokia. Harvat ruoat, kuten; makarooni, jauheliha ja leipä menivät jotenkuten alas sillointällöin. 

Adam 2v.-3v.5kk: Syö todella hyvin! Lähes kaikki ruoka alkanut maistua! Jopa osa hedelmistä on herkkua, kuten banaani, mandariini, rypäleet, melooni ja hieman myös omena. Jauheliha kuuluu suosikkeihin (tuttu ja turvallien!), sekä makarooni. Perunaa ei voi sietää, oksentaa samantien. Perunamuussi menee. Jauhelihakeittoa maistoi toissapäivänä, ja söi ihan hyvin. Eilen kokeilin uudestaan, yökkäili ja oksensi samantien lautaselleen! Tilanne kuitenkin parantunut huimasti! :)

Muita oireita, joita meidän reflukspojalla esiintyy/on esiintynyt:

- Alakuloisuus (ollut aina)
- Aggressiivisuus (ollut aina, nyt vähentynyt paljon!)
- Herkkyys (ollut aina, ei muuttunut lainkaan! Itkuherkkä..Esim. itkee jos joku kehuu, joku antaa vaikka uuden lelun, kysyy kuulumisia yms..seurauksena täyshuuto)
- Itsetuhoisuus (ollut 2-vuotiaasta eteenpäin. Hakkaa päätään lattiaan, seinään, satuttaa itseään, pudottaa itsensä sohvilta, sängyiltä alas niin että sattuu)
- Pelko (pelkää asioita, joita "normaalit" lapset eivät pelkää, kuten kiipeilyä, keinumista, hylkäämistä..


Muita oleellisia asioita ei tuu oikeen mieleen, mutta voi olla että jotain unohtui listasta...
Tilanne on kuitenkin tällähetkellä todella hyvä. 

Kaikista kuitenkin pahinta tässä on se, että Adam uskaltaa luottaa kaikista eniten äitiinsä ja isäänsä. Esim. hoitoon lähtiessä mun on tehtävä TODELLA selväksi jokainen pikkunenkin asia Adamiin liittyen, kuten kumpi jalka puetaan ensin housuja laitattaessa, miten Adamin saa pestyä suihkuun mennessään. Kuulostaa hieman naurettavalta, mutta jos tiettyjä asioita ei noudata Adamin kohdalla, tuloksena on pelokas hätääntynyt lapsi. Ja ensikerralla samainen tilanne on todella rankka henkisesti pojalle. Isän vanhempiin kuitenkin alkanut luottaa ihan hyvin. Edelleenkin kuitenkin syntyy pelkotiloja ja ns. paniikkihuutoja, jolloin Adam kauhistuneena luulee että jotain pahaa tapahtuu, kun esim. housut puetaan hieman eritavalla kuin äiti pukee. 

Iloinen kuitenkin olen siitä, että olen saanut kasvatettua pojastani reippaan, rohkean ja elämäniloisen ihmisen, joka painaa eteenpäin vaikka vastatuulessa (:!

Kun vertaan poikiani toisiinsa, huomaan eron todella helposti. Jamal on 10083 kertaa helpompi lapsi kuin Adam. Jamalille riittää vain että asiat tulee tehtyä, Adam taas haluaa asioiden tapahtuvan tietyllä nopeudella, tyylillä, taidolla ja toteutuksella. Jamal on aina ollut kaikkiruokainen, aina iloinen pikkujätkä! 

Tänään muuten aamu alko ihan sairaan ihanasti! Heräsin pääkipuun :)
Puol yhdeksän aikaan pojat riehui jo nälkäisinä, enkä millään todellakaan jaksanut nousta ylös. Nukahtelin vähänväliä, ja jossain välissä Tomi oli noussut ylös ja hoitanut lasten aamupalat, vaipanvaihdon Jamalille, sekä pikkukakkosen Adamille<3 Mul on maailman parhain poikaystävä!!<3 Mä sain vaan lepäillä niin kauan kun halusin..Tosin oisin voinu jäädä vaikka pidemmäksikin aikaa sänkyyn, mut pakko munki oli alkaa osallistuu lastenhoitoon..Munhan lapset ne on :).

Noi kuvat musta ja mun poikkiksesta on jo hieman vanhempia, mutta pakko oli laittaa kuvaa tosta söpösestä pojasta, ku se on niin ihana!<3 Sain otettua siitä tänään yhden salakuvan, mut nyt en löydä sitä kuvaa mistään koneelta :(
Nyt voisin alkaa siivoilemaan ja ehkä keksiä poikasilleni jotain kehittävää tekemistä, sillä nyt näyttää pelottavasti siltä, että peitosta on revitty pumpulit pois :D

Anteeks jos tekstistä tuli vähän liian pitkä :D

xoxo; johanna<3

Riehukaa vähä lisää, pojat!

Lupasin kirjoittaa tänään viel lisää, joten täs tätä nyt on :D Kuviakin tulossa, joten pääsette kunnol näkee millanen päivä on ollut ;D  Kaupassaki käytii mut unohdin siel ottaa kuvia, koska poikien kanssa kaupassakäynti on yhtä kaaosta :D Aamulla pojat söi puuroa, sit Adam katsoi lastenohjelmia, Jamal nukku päikkärit, ja tosiaan mentiin sinne kauppaan. Nyt pojat riehuu ja tekee kaikkee ei sallittua, kuten rämppää valoja :D

Ostettiin Jamalille uus nokkamukikin..Tämmönen:

Ensin en hoksannu miten tota käytetää ku siin tuli mukana jotku ihme muovijututm mut sit mä viisaana ihmisenä kuitenki tajusin, koska Jamal meinas tukehtua siihe valtavaan maitovyöryyn joka sen suuhun tuli aina ku se vähänki joi...Ne muovijutut siit vähä stoppas sitä maidon tuloa :)

Voi näit poikii.. En kestä :D<3  

Huomioikaa toi lasten sohva..Todella puhdas!

Tänään ei oo enää oikeen mitää luvassa..Ehkä pelaamista pleikalla,,maybe leffa..salkkarit...nukkuu...?

Tylsää :D No mut, huomenna taas! <3 Seeya!

<3

7 Litraa rakkautta ja asiaa blogista!

Heippa vaan kaikille! Kovasti yritän nyt panostaa tähän blogiini, mutta aina se ei ole mahdollista, koska asunnostamme löytyy kaksi huliviliä, jotka vievät aikaani ihan hirveän paljon! Toiseksi, haluan blogiini mahdollisimman paljon kuvia, koska monien, kuten minunkin mielestäni blogia on kivempi lukea kuvienkin avulla...Itselläni ei ole kameraa tällä hetkellä, joten joudun turvautumaan poikaystäväni puhelinkameraan... :D Aina silloin tällöin, kuten tänäkin aamuna sain pari kuvaa napattua tästä aamusta (poikien aamupuuroista ja pojista.,), mutta koneelle en ehtinyt laittaa kuvia vielä, koska Tomi lähti töihin. Pitäisi tosiaankin hankkia kunnon kamera.. (ah järkkäri!) olis niin ihanaa!<3

Otsikko: 7 Litraa rakkautta, tulee siitä, kun eilen päätin tehdä "tarpeeksi" paljon ruokaa. Tein (tietenkin rakkaudella!) 7 litraa jauhelihakeittoa! Pojat tykkäs kyllä, mutta Adamin mielestä perunat ei kuulu keittoon (tai itseasiassa mihinkään ruokaan, paitsi mäkin ranskalaiset on herkkua!)..
Jamal kyllä vetäs keittoa oikeen urakalla! Pakastin keittoa jopa vähän.. Pieneen rasiaan laitoin minkä mahtumaan sain, mutta kun meillä ei ole mitään säilytysrasioita oikeen, niin paha laittaa pakkaseen..

Mennäänpäs sit muihin aiheisiin... Nimittäin, mistä tunnistaa hyvän blogitekstin/blogin?

- Hyvästä kirjoitustaidosta?
- Värikkäästä tekstistä (kuten minulla) ?
- Isosta läjästä kuvia?
- Tärkeistä aiheista, jotka todellakin puhuttelevat?
- Pitkistä teksteistä?
- Tekstistä, joka on mahdollisimman epäkiinnostavaa?
- Blogin ulkoasun räväkkyydestä/pehmeydestä?
- Jostain muusta?

Itse ajattelen, että blogin ulkoasulla ei periaatteessa ole väliä, mutta tietenkin ulkoasu on se jonka takia blogi saattaa ekana alkaa kiinnostamaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mielestäni; kuvat, itse teksti, aitous, ja kokonaisuus. Itse käytän paljon eri värejä teksteissäni, juuri sen takia, että esim. aiheet erottaa toisistaan, koska saatan yhdessä blogitekstissä puhua muutamastakin eri aiheesta. Lisäksi Mielestäni värien vaihtaminen ei ole paha asia ollenkaan, päin vastoin :) !!

Olen huomannut, että aina kun kirjoitan jotain todella arkista, kuten ;"tänään lapset leikkivät, söivät ja nukkuivat"  Eli sellaista, jota tapahtuu jokapvä about, niin sellaisia tekstejä luetaan vähemmän, kommentoinnista puhumattakaan! Mutta sitten jos kerron blogissani jotain todella erikoista, tai jos on tapahtunut jotain kamalaa tai huolestun jostain, niin ihmisvyöry suorastaan hyökkää päälleni ja kyselee, epäilee, suuttuu, raivostuu, iloitseem tsemppaa, ja osa jopa tuntee sääliä. Olis tosi mukavaa, jos ihmiset oppisivat arvostamaan jopa arjen pieniä hetkiä, joista tulee iloiseksi, kuten juuri se, että "poikani söi lautasen tyhjäksi!" Eikä vaan keskittyisi niihin epäarkisiin asioihin, kuten " poikani löi päänsä patteriin ja joutui sairaalaan!" Tietenkin tapahtumarikas blogi kiinnostaa, mutta onko oikeasti olemassa ihmisiä, joiden elämässä tapahtuu JOKAPÄIVÄ kaikkea epäarkista? Jokaisella ihmisellä varmastikin on päiviä, joina ei tapahdu juurikaan mitään. Blogeissaan he vain antavat ihmisille sellaisen kuvan, että heillä sattuu ja tapahtuu kokoajan. Ehkä se on ihan hyvä, koska juuri silloin blogi saa paljon lukijoita! Itse pidän blogia enemmänkin muistojenkirjana/päiväkirjana, jota luen itse monien vuosien päästä ja nauran miten hölmö olenkaan ollut :D

Tässäkään tekstissä ei ole kuvia. Mutta Tänään yritän saada aikaan vielä yhden blogitekstin, kuvien kera! Siihen asti, heippahei! :)

Hyvää sunnuntaita :>

Eilen en jaksanut enää tulla kirjottamaan tänne, koska olin niin väsynyt! Nyt sitten kerron eilisen ja tän päivän tapahtumat lyhyesti:

Pakko sanoa, että eilinen meni ihan vilahtaen, etten oikeen edes muista mitä eilen tapahtui, vai tapahtuiko oikeastaan mitään ihmeellistä. Nojoo.. Käytiin kaupassa, ja oltiin kotona. Perusarki lasten kanssa. Riehumista, itkua, naurua ja kaikkea siltä väliltä. Äidillä meni tietenkin hermo joka asiaan, koska ei ollut edellisenä yönä nukkunut juurikaan..(ei vaan nukuttanut) Illalla kuitenkin alkoi vähän hellittämään äidin kiukku, kun saatiin pojat nukkumaan. Päiväunetkin itseasiassa nukuin..Tosin ehkä max. 10min, mutta heti helpotti. Kiitos ihanan poikaystäväni, joka jaksoi paimentaa noita ihania riiviöitä ja teki samalla päivän ruoan!<3 

Tuossa siis oli kuvia eiliseltä aamulta ja sit toi ylin kuva on muutamia päiviä vanha :D

Tänään kun herättiin, lämmitin Jamalille maidon, laitoin Adamille lastenohjelmat ja menin itse puoliunessa takaisin nukkumaan. Ehdin "nukkua" tunnin, kunnes Adam tulee herättämään mut:" Äiti Jamalilla on kädessä kakkaa.." Ei jumalauta. Ei tänään!!!!! Jamal oli ottanut vaipan pois (huom; kakkavaipan!!) ja sotkenut ulosteellaan  seinille, matkasänkyyn, peittoon, omaan masuunsa, käsiin, poskeensa, lakanaansa, sekä matkasängyn patjaan :)))) Ihana lapsi!!<3 No sit ei muutaku suihkun kautta syömään aamupalaa. Kämppä hais puolpäivää jaskalle tuulettamisesta ja puhdistusaineista huolimatta. Ei enää onneks!!

Lähdettiin sit iltapäivästä stadiin, ihan vaan sen takia, että täällä 4 seinän sisällä tulee hulluksi. Stadissa käytiin ettimässä pöytään tabletteja, mut tarpeeks kivoja/hyviä ei löytyny :D (vaativa?)

Käytiin myös kampissa lasten leikkipisteessä, jossa pojat sai hetken leikkiä :) Adam ei oikeen ollut innokas olemaan kameran edessä, mutta Jamal senkin edestä :D

Osa kuvista heilahtaneita, anteeksi siitä!

Stadista kun päästiin ruokakaupan kautta kotiin, alkoi ihan kamala riiviöriehuminen täällä! Pojat ei oo nukkunu pväunia (paitsi Jamal kampissa n. 15min ja Adam nukahti bussissa ja nukkui n. 10min) Eli toisinsanoen kumpikaan ei oo nukkunut ollenkaan :D Meno on nyt sen mukaista..Voitte vain kuvitella :D

Iltapalat on syöty, ja nyt pitäis pojat viedä suihkuun, hampaidenpesulle ja nukkumaan.. Mitähän siitäki tulee.....huoh -.- Tomiki lähti kaverinsa kanssa ulos, ja ymmärrän kyllä, että pakko sen on saada kavereitansa nähdä säännöllisesti ettei tuu hulluks, niinku minä :D 

 Koitan ehtiä huomenna kirjoitella tänne jotain pientä edes, mutta en lupaa!

Hyvää yötä kaikki höpsispöpsiäiset ja nukkukaa hyvin! <3

xoxo johanna<3

Huonoja uutisia, mua pelottaa!

Pakko avautua...Sain aamulla kauheen puhelun, joka tuli mun lasten isältä.
Neuvolasta oli soitettu, ja sanottu et meijän lapsista ollaan huolissaan, koska mun asuinpaikkakunta muuttuuu "jatkuvasti" ja se on rasite lapsille. Totuus on, että mä olen kyllä muuttanut tän vuoden sisään muutamasti espoo-kerava väliä (Tomi-Amir), koska mun ja amirin suhde on ollu oikeastaan koko 4-vuotta tosi myrskyisä. Ollaan yritetty tulla toimeen, vaikka ei yhdessä ollakkaan oltu, mut et oon yrittäny tulla toimeen sen kanssa, jotta lapset sais olla ja asua molempien kanssa. Kuitenkin elän parisuhteessa Tomin kanssa. Nyt tilanne on ajautunut kuitenkin siihen pisteeseen, että Keravalla en voi asua, koska mun ja amirin yhteisestä asumisesta ei tule mitään, kun riidellään kokoajan ja amir asuu muutenkin vanhempiensa luona, enkä mä jaksa asua kenenkään vanhemmilla...

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin omasta mielestä (ja amirinkin mielestä) hyvä, kun olen päättänyt pysyvästi asua Tomilla täällä espoossa ja meidän parisuhde Tomin kanssa on kestävällä pohjalla.
Tiedän että meidän tilanne kuulostaa huolestuttavalta lasteni kannalta, mut sitä se ei ole, vaan enemmänkin rankka siltä osin, että Amir ei ole päässyt musta yli vieläkään ja mä vähän niinkun säälin sitä sen takia, jonka vuoksi oon antanu sen ymmärtää et jotain vois meijän välillä viel olla aina ku oon sinne takas muuttanu. Oon ollu idiootti ku en oo ollu tarpeeks vahva sanomaan ja tekemään selväks sille et kaikki on oikeesti nyt loppu. Mua on pelottanu se, et se menettää elämänhalun mun takia, koska se on sairastunu masennukseen jo kerran mun takia, ku ekan kerran sen kanssa erottiin joskus kauankauan sitte...

Lastensuojelusta varmaan tullaan meille kylään tänne espooseen jokupvä, en tiedä. Mutta mua pelottaa. Mä en halua menettää mun lapsia, koska ilman niitä mä en ole mitään. Tää ausnto on liian pieni neljälle, mut toivon ettei se oo syy siihen et menetän ne. Ikinä en oo ollu näin huolestunu ja peloissani lasten takia. Toivon, että mä en menetä lastensuojelulle mun poikia, vaan saisin selitettyä tilanteen niille niin että ne tajuu et mun pojilla on kaikki hyvin ja nyt tää tulee olemaan tasaista, eikä enää edestakas asumista...Ikinä en olis uskonu, et mä joudun taistelee lastensuojelun kanssa. En ikinä ;(

Lukijat!

Tiedän että musta ei oo kuulunu taas pitkään aikaan mitään, mutta se johtuu siitä, että mulla ei oo ollu mielenkiintoa, jaksamista tai edes pystymistä kirjottaa tänne mitään. Viimeajat on ollu todella rankkoja mulle henkisesti. Niistä suurimmista asioista en täällä puhu. Tärkeimmät ihmiset niistä tietää.

Pojat asuu tällähetkellä Keravalla Amirin vanhemmilla, koska se oli paras vaihtoehto, kun itse olin niin loppuun palanut. Amir ollut kavereiden kanssa juhlimassa about kokoajan, ja nähnyt lapsia satunnaisesti sillointällöin. Mä asun Espoossa Tomin kanssa ja tässä välissä ollaan ehditty jo eroamaankin..kuukaudeksi about....Nyt kuitenkin meijän parisuhde on parhaimmillaan, vaikka pieniä riitoja tuleekin aina välillä. 

Pojat muuttaa meille tänne Espooseen ensi perjantaina pysyvästi. Maistraatista tuli Amirille lupalappu, että hyväksyykö se tälläsen muutoksen, että pojat tosiaan tulee tänne asumaan. JA hyväksyhän se.

Tosi paljon kyllä pelottaa, et miten arki lähtee käyntiin, koska meitä on sit 4 henkilöä yksiössä!!!
Pakko olis saada kolmio jostain...No toivotaan todella et onnistutaa saamaa.. Ei muuta täl kertaa.. Koitan muistaa kirjotella :D

heipsuuuuuuu<3

Täällä puhuu perheen toiseksi pienin!

Moikka, täällä Adam!

Tänään tultiin veikan kanssa äitin luokse. Keskiviikkona iskä tulee taas hakemaan meidät toiseen kotiin.  Meillä on siis veljeni Jamalin kanssa kaksi kotia: Äidin koti ja isin koti.

Tänään ollaan ehditty tehdä vaikka mitä! Tultiin tänne 12 aikaan aamupäivällä ja nyt kello näyttää puolta neljää. Syötiin makaroonilaatikkoa, jonka jälkeen saatiin veikan kanssa puoliksi syödä lauantai-karkkipussi! Äiti ei kovin usein anna meille karkkia, mutta aina kun ollaan äitillä käymässä, niin äiti ei voi olla hemmottelematta meitä! 

Äiti stailasi myös mun tukan! Nyt mulla on sivuilta siili, joissa kuviot. Niskasta otsalle asti tosi magee irokeesi, jonka äiti laittoi pystyyn! Otsatukkaa jätettiin pidemmäksi myös, jotta äiti sai laitettua sen sivulle nätisti!  Veikan tukkaa äiti ei uskalla vielä leikata.

Äiti on ollut ahkera, kun se on tiskannut, laittanut ruokaa, siivonnut mm. imuroinut, pyyhkinyt pölyjä yms, mutta nyt asunto näyttää pelottavasti siltä, että sama työ olisi edessä, mutta vain kahta kauheampana. Ei se mitään! Mun äiti on superäiti, ja jaksaa varmasti siivota, vaikka koko yön!


Meillä menee muutenkin yleisestiottaen ihan kivasti. Äiti kyllä ikävöi meitä kokoajan kun ollaan isin luona ja niin mekin veikan kanssa ikävöidään äitiä. Isi ja äiti ei vaan voi enää asua saman katon alla, koska niillä on erilainen elämänkatsomus ja periaatteet. Äitillä on nyt ollut jo puolivuotta toinen mies, Tomi. Tomi on tosi kiva, ja välillä mietin että tuleekohan isillä pahamieli, kun toinen mies on vienyt sen paikan. Totuushan on kuitenkin se, että mulla ja mun veljellä on ja tulee olemaan vain yksi isä, ja se on Amir. Tomi kuuluu silti meidän elämään, koska äiti on valinnut sen elämänkumppanikseen ja ne rakastaa toisiaan..Äiti ei tosin rakasta Tomia niin paljon kun meitä, mutta se on ymmärrettävää. Äidin rakkautta ei voita mikään!<3

Nyt kerron vähän meidän arjesta:

Mä ja veikka, asutaan siis periaatteessa isin luona, mutta jotta äitillä olisi parempi mieli, niin oikeastaan meillä on kaksi kotia. Äiti on töissä Kampissa, Tennispalatsin hesessä ja isi ei käy töissä ollenkaan, vaikka äiti on koittanut kaikin tavoin saada isiin järkeä. Isin arki menee kavereiden kanssa hengaillen, ja juoden pahaa aikuisten juomaa. Siihen juomaan ei lapset saa ikinä koskea, äiti sanoi niin! Aina kun isi on poissa, niin meidän isovanhemmat on meidän kanssa. Äitin luona me ei oikeen voida vielä asua kokonaan, koska äitin pitää hankkia isompi asunto, jonka jälkeen meidän muutto äitille olisi mahdollista. Vapaa-ajalla äiti siivoaa kotia, istuu tietokoneella ja soittaa ikävä-puheluita meille. Äiti ei usein juo pahaa aikuisten juomaa, mutta joskus pari siideriä on ihan ok.

Äitillä ja Tomilla menee hyvin. Joskus ne riitelee, mutta viidessä minuutissa sekin riita on menneen talven lumia.

Mun äitiä vähän ahdistaa se, millaisen kuvan muut ihmiset saavat meidän elämästä. Haluaisin kertoa kaikille, että meillä menee todella kivasti, ja me ollaan jo veikan kanssa lähes täydellisesti totuttu elämään kahdessa kodissa. Meillä on iso tukiverkosto ja äiti ja isi rakastaa meitä tosi paljon, niinkuin ennenkin, vaikka ne ei enää yhdessä olekkaan. Äiti sanoi, että joskus äidit ja isit eroavat, koska ne ei vaan tuu toimeen keskenään. Se on vähän sama kun yrittäis tehdä palapeliä, monimutkaista.

Nyt mun on pakko mennä halimaan äitiä ja kertomaan kuinka paljon mä sitä rakastankaan!<3

Rakkaudella: Adam 3v. <3